We Encouragen tekoälypohjainen AinoAid™-chatbot ja tietopankki tukee ja avustaa lähisuhdeväkivallan kokijoita, tekijöitä sekä läheisiä 24/7. Loihde on toiminut kumppanina vastuullisen ja turvallisen tekoälyä hyödyntävän palvelun kokonaisarkkitehtuurin, datanhallinnan ja tekoälynhallinnan konseptoinnissa ja rakentamisessa sekä generatiiviseen tekoälyyn pohjautuvan chatbotin kehittämisessä.
Arviolta joka kolmas nainen maailmassa kokee lähisuhdeväkivaltaa. Lähisuhdeväkivalta tapahtuu piilossa ja uhreilla on korkea kynnys kertoa siitä, saati hakea apua.
Viimeisimmän tutkimuksen mukaan Suomessa pelkästään terveydenhuollolle aiheutuvat arvioidut vuotuiset kustannukset fyysisestä (150 milj. euroa) ja henkisestä väkivallasta (861 milj. euroa) ovat yhteensä yli miljardi euroa. Samaisessa tutkimuksessa huomattiin, että kustannukset lähtivät laskuun keskimäärin 27 % vuosivauhtia, kunhan uhrin tilanne tunnistettiin terveydenhuollossa. Kuitenkin, Heli Siltalan väitöstutkimuksen (2022) mukaan Suomessa alle 1% uhreista tunnistetaan terveydenhuollossa, vaikka he käyttävät 80 % enemmän palveluita kuin he, jotka eivät koe väkivaltaa lähisuhteissaan.
Lukujen valossa Suomessa on painetta tehdä asialle jotain, sillä Julkisen talouden vuosisuunnitelman mukaan säästötavoitteet terveydenhuollolle vuosien 2024–2027 aikana ovat 995 milj. euroa vuodessa. Mikäli AinoAid™ palveluiden kautta voisimme nostaa lähisuhdeväkivaltaa kokevien tunnistamisen yhdestä prosentista kahteen tai neljään prosenttiin, olisivat vuotuiset säästöt 20–40 milj. euroa.
Kokijoiden kynnys hakea apua on korkea, sillä useimmat eivät tunnista tilannettaan, he saattavat vähätellä sitä ja usein he ovat myös häpeissään. Useat eri syyt nostavat kokijoiden kynnystä hakea apua. Tekijöiden avun hakemisen kynnys on vieläkin korkeampi.
AinoAid™ -palvelu ohjaa käyttäjiä oikeaan paikkaan avun saamiseksi ja mahdollistaa tiedon hakemisen anonyymisti. Hoitopolun ohjaus ja tukisisältö on tuotettu ammattilaisten toimesta, mikä takaa käyttäjille korkealaatuisen palvelun. Palvelun perustana on sisällönhallintajärjestelmä, jonne asiantuntijat tuottavat psykososiaaliseen tukeen ja avunsaantitahoihin liittyvää sisältöä. Ratkaisun ytimessä on suuri kielimalli GPT, joka muodostaa vastaukset hyödyntäen tätä laajaa tietopankkia sekä sille annettuja muita ohjeita.
Palvelu koostuu kielimallia hyödyntävästä tekoälypohjaisesta chatbotista, sisällönhallintajärjestelmästä sekä asiakkaan käyttöliittymästä
Tekninen toteutus vaati skaalautuvan arkkitehtuurin ja sisällönhallintajärjestelmän rakentamista, jotka saavutettiin käyttämällä Microsoftin Azuren valmiita komponentteja.
”Käytännössä kyse on varsin kompleksisesta kokonaisuudesta, jossa täytyy ottaa huomioon muun muassa tietoturvan ja yksityisyyden suojan varmistaminen, ihmisen ja tekoälyn vuorovaikutus sekä sujuva käyttäjäkokemus. Myös kokonaisarkkitehtuuri ja palvelun hallintamalli on tärkeä suunnitella hyvin skaalautuvuuden ja palvelun kustannustehokkaan operoinnin varmistamiseksi. Tästä syystä projekti sopii Loihteelle erinomaisesti, sillä varsinaisen AI-tekemisen lisäksi pystymme hyödyntämään Loihteen kattavaa tietoturvan ja digitaalisen kehittämisen osaamista”, sanoo digitaalisen palvelukehityksen johtaja Sakke Mustonen Loihteelta.
“Loihteen valintaan yhteistyökumppaniksi vaikuttivat kyvykkyys tarjota käyttöömme moniosaamisesta koostuvan tiimin sekä halun rakentaa ratkaisua nopeasti kehittyvää teknologiaa hyödyntäen. Lisäksi koimme, että ratkaisun käyttötarkoitus motivoi Loihteen tiimiä tarjoten heille mahdollisuuden olla mukana kehittämässä ratkaisua, jonka avulla vähennetään sekä inhimillistä kärsimystä että taloudellista resurssien hukkaamista teknologiaa hyväksikäyttäen,” kommentoi perustaja ja toimitusjohtaja Anna Juusela We Encourage Oy:stä.
“Uudenlaisten ratkaisujen ja jatkuvasti kehittyvän teknologian yhdistäminen on usein haasteellista sekä jokaisen osapuolen odotusten täyttymisen näkökulmasta että teknologian kehityksen mukana tuomien yllätysten kannalta. Loihteen tiimin osaamisen laajuus ja syvyys sekä yhteistyön avoin keskustelukulttuuri ovat vaikuttaneet positiivisesti projektin etenemiseen ja aikatauluissa pysymiseen. Näiden lisäksi olemme saaneet arvokasta tukea Microsoftin Founders’ Hubin ja FastTrack -ohjelman myötä sekä WE:lle startuppina että Loihteen tiimille erilaisia arkkitehtuurivalintoja tehdessään”, Juusela kertoo.
AinoAidia™ kehitetään osana EU:n rahoittamaa Improve-projektia, jossa muun muassa poliisin, terveydenhuollon ja sosiaalialan ammattilaisten ja tutkijoiden yhteistyön kautta haetaan keinoja lähisuhdeväkivallan kitkemiseksi. AinoAid™ julkaistaan huhtikuussa 2024 Suomessa suomen sekä englannin kielellä. Alustan rakentamisessa mahdollistetaan monikielisyys ja soveltuvuus eri kulttuureihin. Palvelu julkaistaan myös Saksassa, Itävallassa, Ranskassa ja Espanjassa vuoden 2024 aikana.