Tukipalvelut mahdollistavat ydinliiketoimintaan keskittymisen
Oulun Energia valitsi raportointiympäristönsä valvonta- ja hallintatehtävien sekä kehittämisen kumppaniksi Loihteen.
Raportointiympäristöä käytetään laajasti taloushallinnossa sekä johdossa mm. liiketoiminnan suunnittelun pohjana. Tilanne ennen Loihteen jatkuvan palvelun käyttöönottoa oli hankala. Osa raporteista ei toiminut, tai niihin ei voinut luottaa. Häiriötilanteissa ongelmia jouduttiin selvittelemään itse.
Myös ympäristön tilasta tehty selvitys vahvisti ongelmat. ”Raportointiympäristön tila oli sekava ja ympäristö epästabiili. Osa raporteista toimi väärin, ja osa oli kokonaan toteuttamatta”, kuvailee Oulun Energian raportointipalveluista vastaava palvelupäällikkö Maija-Kaisa Kuoppala.
Kumppani avuksi jatkuviin palveluihin
Aiemmin Oulun Energia vastasi itse valvonta- ja hallintatehtävistä, mikä sitoi resursseja ja olisi edellyttänyt jatkuvaa oman henkilöstön osaamisen kehittämistä. Loihde kumppanina on Oulun Energian mukaan tuonut valtavasti helpotusta tähän. Raportointiympäristön tilanne on nyt paremmin hallinnassa, kun Loihteen valvonta huomaa mahdolliset häiriöt ennen loppukäyttäjiä sekä korjaa ne nopeasti.
”Raportointiympäristön tuki- ja ylläpito on jatkuvaa työtä ja sitoo merkittävästi resursseja, mikäli sen haluaa toteuttaa laadukkaasti. Asiantuntemuksen kehittäminen ja ylläpito Qlik Sensen osalta eivät ole työtä, jonka haluamme tehdä itse Oulun Energian tietohallinnossa. On hienoa, että Loihde hoitaa nämä asiat.”, Maija-Kaisa summaa hyötyjä.
Oulun Energialla arvostetaan erityisesti kumppanin proaktiivisuutta. Monenlaisia asioita on meneillään samanaikaisesti, ja kumppanin tulee ottaa oma roolinsa ja kantaa vastuuta asioiden toteutumisesta sovitun mukaisesti. ”Loihteen kanssa yhteistyö on sujunut oikein hyvin ja asiat ovat hoituneet joustavasti”, toteaa Maija-Kaisa Kuoppala.
Kun raportointiympäristö on nyt saatu stabiloitua ja toimimaan luotettavasti, voidaan suunnata katsetta kohti tulevaa ja raportoinnin jatkokehitystä.