Helsingin kaupungilla on hallussaan satoja digitaalisen viestinnän ja markkinoinnin kanavia. Näihin kuuluvat muun muassa kaupungin lukuisat erilaiset sosiaalisen median kanavat ja verkkosivustot.
Helsingin kaupunki on määritellyt kanavakokonaisuudelle yhteiset linjaukset ja rakenteet, joiden mukaan sisältöä tuotetaan ja kanavia kehitetään sekä perustetaan. Tarkoituksena on, että kokonaisuus olisi mahdollisimman selkeä ja laadukas niin asiakkaille kuin kaupungin omille työntekijöillekin.
Loihde Advancen asiantuntijat auttavat Helsingin kaupunkia hallitsemaan tätä digikanavakokonaisuutta ja seuraamaan kanavien tehokkuutta. Seurannassa erityisesti suoriutumisen osalta ovat olleet kaupungin eri sosiaalisen median kanavat ja Helsingin kaupungin verkkosivut. Seurannan avulla kanavakokonaisuutta voidaan kehittää entistä asiakasystävällisempään suuntaan.
“Meille on tärkeää, että sama tieto digikanavien suoriutumisesta on kaikille avoimesti saatavilla, vertailukelpoista ja oleellista kanavien jatkokehityksen näkökulmasta. Se mahdollistaa yhteisten tavoitteiden asettamisen sekä laajan kokonaisuuden ohjaamisen asiakaslähtöisesti ja dataan pohjautuen.” Paula Lahti, Development Manager, Helsingin kaupunki
Seurannan ja kanavatietojen hallinnan tukena olemme ylläpitäneet kahta erillistä Power BI:llä toteutettua raporttikokonaisuutta sekä näihin liittyviä dataputkiratkaisuja, digikanavatietojen Sharepoint-listaa ja Power Appsilla toteutettua kanavatietojen syöttölomaketta. Nämä auttavat kaikkien digikanavien ajantasaisten tietojen ylläpitämisessä.
Esimerkiksi tieto suunnitteilla olevista, aktiivisista ja lopetetuista digikanavista löytyy keskitetysti listatussa muodossa. Käyttäjäystävällisesti rakennetun syöttölomakkeen avulla erityisesti kanavien ylläpitäjät voivat itse lisätä uuden kanavan tiedot, tai päivittää olemassa olevia tietoja. Ratkaisujen avulla kaupunki voi vaivattomasti ja keskitetysti seurata esimerkiksi kanavien julkaisutiheyttä, seuraajia ja julkaisujen menestymistä. Myös epäaktiiviset ja huonosti suoriutuvat kanavat on helppo tunnistaa ja tarpeen mukaan lopettaa, tai tehdä muita toimenpiteitä sisällön parantamiseksi.
Asiantuntijamme korvasivat alkuperäiset dataputkiratkaisut Azure-tietoalustaratkaisuilla, sillä asiakkaamme halusi luopua ulkoisen maksullisen palvelun käytöstä. Olimme jo aikaisemmin ottaneet Azuren käyttöön verkkosivujen analytiikkatietojen varastointia varten, joten se oli luonnollinen valinta myös API:n kautta haettavan somedatan varastointiratkaisuksi. Microsoftin tuotteet ovat asiakkaalla muutenkin suuressa roolissa päivittäisessä työssä, ja Loihde Advancella on Microsoftin kumppaniyrityksenä laajasti asiantuntijuutta aiheesta.
Projekti jatkuu edelleen, ja tällä hetkellä tiimimme uudistaa toisen raporttikokonaisuuden päänäkymiä palvelemaan käyttäjien tarpeita entistä paremmin. Näköpiirissä on myös uusien digikanavatyyppien lisääminen seurantaan ja edistyneen analytiikan hyödyntäminen kanavien suoriutumisen seurannassa.