Yhtiötiedotteet

Positiivinen tulosvaroitus, sisäpiiritieto: Loihde nostaa vuoden 2022 ohjeistustaan turvaliiketoiminnan liikevaihdon osalta

Kirjoittanut Admin | 16.01.2023

Loihde Oyj   Yhtiötiedote 16.1.2023 klo 11.55

Sisäpiiritieto

Loihde Oyj nostaa ohjeistustaan vuodelle 2022 turvaliiketoiminnan liikevaihdon osalta. Alustavan ja tilintarkastamattoman taloudellisen tuloksen perusteella Loihde odottaa turvaliiketoiminnan liikevaihdon kasvavan edellisvuodesta noin 18 %*.

Loihteen turvaliiketoiminnan (Loihde Trust) kasvua ovat vuoden loppupuolella vauhdittaneet erityisesti kokonaisvaltainen Yksi turvallisuus -palvelu sekä turvatekniikan ja kyberturvan jatkuvat palvelut. 

Digitaalisen kehittämisen liikevaihdon ja konsernin oikaistun käyttökatteen osalta ohjeistus säilyy ennallaan.

Päivitetty ohjeistus vuodelle 2022

Vuonna 2022 Loihde odottaa jatkuvien toimintojen liikevaihdon turvaliiketoiminnassa kasvavan noin 18 % ja digitaalisessa kehittämisessä kasvavan edellisvuotta nopeammin eli yli 13 %. Konsernin oikaistun käyttökatteen arvioidaan paranevan vuoden 2021 tasosta, joka oli 4,3 miljoonaa euroa.

Aiempi ohjeistus vuodelle 2022 (julkaistu 31.8.2022)

Vuonna 2022 Loihde odottaa jatkuvien toimintojen liikevaihdon turvaliiketoiminnassa kasvavan noin 15 % ja digitaalisessa kehittämisessä kasvavan edellisvuotta nopeammin eli yli 13 %. Konsernin oikaistun käyttökatteen arvioidaan paranevan vuoden 2021 tasosta, joka oli 4,3 miljoonaa euroa.

Seuraava taloudellinen raportti:

Loihde Oyj julkaisee vuoden 2022 tilinpäätöksen perjantaina 3.3.2023.

 

* Kasvuprosentti on ilmoitettu FAS-tilinpäätössäännösten mukaisena. Yhtiö on siirtymässä IFRS-standardin mukaiseen raportointiin vuoden 2022 tilinpäätöksestä lähtien.

 

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Samu Konttinen,
haastattelupyynnöt viestintäjohtaja Tiina Nieminen, puh. 0444113480 tai tiina.nieminen@loihde.com

 

Hyväksytty neuvonantaja Aktia Alexander Corporate Finance Oy, puh. +358 50 520 4098

 

Loihde on liiketoiminnan jatkuvuuden mahdollistaja. Autamme asiakkaitamme luomaan kasvua ja kilpailukykyä digitalisaation avulla sekä suojautumaan fyysisen ja verkkomaailman uhilta. Loihde koostuu kahdesta liiketoiminta-alueesta: turvaratkaisuista, jossa toimimme Loihde Trust-brändillä, ja digitaalisen kehittämisen liiketoiminnasta, jossa brändejämme ovat Loihde Advance ja Loihde Factor. Pilviratkaisuja tuottaa tytäryhtiömme Onrego. Henkilöstöä konsernissa on noin 880 ja sen liikevaihto vuonna 2021 oli 108,1 miljoonaa euroa.

Liitteet