Skip to content

Loihteen osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano

Loihde Oyj    Yhtiötiedote 19.9.2024 klo 12.00  

Loihde Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta valmistelee hallituksen jäsenten lukumäärää, valintaa ja palkitsemista koskevat ehdotukset yhtiökokoukselle.  

Nimitystoimikunnan työjärjestyksen mukaan yhtiön viisi suurinta osakkeenomistajaa ovat kukin oikeutettuja nimeämään yhden jäsenen. Suurimpia osakkeenomistajia määriteltäessä huomioidaan tässä yhteydessä myös ns. valtakirjaosakkeenomistajat, jotka ovat oikeutettuja edustamaan yhtä tai useampaa muuta yhtiön osakkeenomistajaa yhtiökokouksessa, ja jotka ovat esittäneet yhtiön hallituksen puheenjohtajalle asiaa koskevan kirjallisen pyynnön elokuun loppuun mennessä. Tällaisen pyynnön hallituksen puheenjohtajalle esitti neljä valtakirjaosakkeenomistajaa, ja heidän edustamiensa osakkeenomistajien yhteenlasketun osakemäärän perusteella heillä todettiin olevan oikeus nimetä edustajansa nimitystoimikuntaan.

Loihteen osakkeenomistajien nimitystoimikuntaan on nimitetty seuraavat jäsenet:  

  • Jussi Hattula Suomen Teollisuussijoitus Oy:n nimeämänä  
  • Tuulia Holkkola Tuulia Holkkolan nimeämänä valtakirjojen nojalla
  • Matti Kulmakorpi Matti Kulmakorven nimeämänä valtakirjojen nojalla
  • Vesa Puttonen Christian Wetterstrandin nimeämänä valtakirjojen nojalla ja  
  • Petri Tuutti Petri Tuutin nimeämänä valtakirjojen nojalla

Loihteen hallituksen puheenjohtaja Marko Kauppi osallistuu toimikunnan työskentelyyn asiantuntijana ilman oikeutta osallistua päätöksentekoon.  

 

Lisätietoja   

Hallituksen puheenjohtaja Marko Kauppi, puh. +358 50 549 5571

Hyväksytty neuvonantaja Aktia Alexander Corporate Finance Oy, puh. +358 50 520 4098  

 

Loihde on liiketoiminnan jatkuvuuden mahdollistaja. Autamme asiakkaitamme luomaan kestävää kilpailukykyä datan, tekoälyn ja digitalisaation avulla, hyötymään pilven mahdollisuuksista ja suojautumaan sekä fyysisen että verkkomaailman uhilta. Näiden osaamistemme yhdistäminen tekee Loihteesta ainutlaatuisen ja kokonaisvaltaisen kumppanin. Asiantuntijoita meillä on noin 850, ja Loihteen liikevaihto vuonna 2023 oli 133 miljoonaa euroa.

Liitteet