Yhtiötiedotteet

Loihde Oyj:n hallitus päätti suunnatuista osakeanneista osana henkilöstön ja johdon osakekannustinohjelmia

Kirjoittanut Admin | 25.03.2024

Loihde Oyj:n hallitus on 25.3.2024 päättänyt kolmesta suunnatusta osakeannista liittyen Loihteen henkilöstön ja johdon osakepohjaisiin kannustinohjelmiin ja osakesäästöohjelmaan. Osakeanneissa yhtiö laskee liikkeelle yhteensä 29 219 osaketta.

1.   Henkilöstön osakeohjelman 2021–2023 palkkioiden maksamiseksi yhtiö laskee liikkeelle yhteensä 12 987 uutta osaketta, jotka luovutetaan vastikkeetta osakekannustinohjelman osallistujille sen ehtojen mukaisesti. Palkkionsaajina on 228 yhtiön johtoon ja henkilöstöön kuuluvaa henkilöä.

Osakeanti perustuu varsinaisen yhtiökokouksen 25.6.2020 hallitukselle antamaan valtuutukseen. Uusien osakkeiden arvioitu rekisteröintipäivä kaupparekisteriin on 11.4.2024 ja uudet osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena Nasdaq Helsinki Oy:n Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla yhdessä vanhojen osakkeiden kanssa arviolta 12.4.2024.

2.  Johdon ja avainhenkilöiden pitkän tähtäimen kannustinohjelman 2021–2023 palkkioiden maksamiseksi yhtiö laskee liikkeelle yhteensä 7 762 uutta osaketta. Osakkeet luovutetaan vastikkeetta kannustinohjelman osallistujille ohjelman ehtojen ja ansaintakriteerien mukaisesti. Kannustinohjelman ansaintakriteereinä on ollut hallituksen ansaintajaksolle määrittelemien liikevaihto- ja käyttökatetavoitteiden saavuttaminen. Palkkio-osakkeita luovutetaan 13:lle Loihteen johtoon kuuluville ja muille avainhenkilöille.

Osakeanti perustuu varsinaisen yhtiökokouksen 25.6.2020 hallitukselle antamaan valtuutukseen. Uusien osakkeiden arvioitu rekisteröintipäivä kaupparekisteriin on 10.4.2024 ja uudet osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena Nasdaq Helsinki Oy:n Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla yhdessä vanhojen osakkeiden kanssa arviolta 11.4.2024.

3.  Henkilöstön osakesäästöohjelman säästöosakkeiden merkitsemiseksi yhtiö laskee liikkeelle 8 470 uutta osaketta. Uudet osakkeet ovat ajanjaksolla 1.12.2023–29.2.2024 kertyneillä ohjelmaan osallistuvien säästöillä merkittyjä säästöosakkeita. Osakkeiden merkintähinta on 12,9661 euroa/osake, joka perustuu osakkeen vaihdolla painotettuun keskikurssiin Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla ajanjaksolla 1.–29.2.2024.

Osakeanti perustuu varsinaisen yhtiökokouksen 25.6.2020 antamaan valtuutukseen. Uusien osakkeiden arvioitu rekisteröintipäivä kaupparekisteriin on 12.4.2024 ja uudet osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena Nasdaq Helsinki Oy:n Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla yhdessä vanhojen osakkeiden kanssa arviolta 15.4.2024. Merkintähinta kirjataan kokonaisuudessaan yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Osakeohjelmat ja niiden keskeiset ehdot on kuvattu Loihteen verkkosivuilla osoitteessa www.loihde.com/omistajille/hallinnointi/palkitseminen. Ohjelmien tarkoituksena on yhtenäistää Loihteen työntekijöiden ja osakkeenomistajien intressejä kannustamalla työntekijöitä sijoittamaan yhtiön osakkeisiin ja sitoutumaan työskentelyyn yhtiön tavoitteiden puolesta.

Osakeantien jälkeen Loihde Oyj:n osakkeiden lukumäärä nousee yhteensä 5 790 926 kappaleeseen.

Loihde Oyj
Hallitus

 

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Samu Konttinen,
haastattelupyynnöt viestintäjohtaja Tiina Nieminen, puh. 044 411 3480, tiina.nieminen@loihde.com

Hyväksytty neuvonantaja Aktia Alexander Corporate Finance Oy, puh. 050 520 4098

 

Loihde on liiketoiminnan jatkuvuuden mahdollistaja. Autamme asiakkaitamme luomaan kestävää kilpailukykyä datan, tekoälyn ja digitalisaation avulla, hyötymään pilven mahdollisuuksista ja suojautumaan sekä fyysisen että verkkomaailman uhilta. Näiden osaamistemme yhdistäminen tekee Loihteesta ainutlaatuisen ja kokonaisvaltaisen kumppanin. Asiantuntijoita meillä on noin 850, ja Loihteen liikevaihto vuonna 2023 oli 133 miljoonaa euroa. loihde.com

Liitteet