Skip to content

Loihteen tuottama 9Solutions-hoitajakutsujärjestelmä käytössä jo yli 500 kohteessa

Virian tuottama 9Solutions-hoitajakutsujärjestelmä jo 500 kohteessa

14.11.2018

Loihteella saavutettiin tänä syksynä suuri merkkipaalu, kun jo 500. Virian tuottama 9S-henkilöturvajärjestelmä asennettiin.

Hoitajakutsujärjestelmät ovat olleet merkittävä kumppanuus Loihteelle ja tuotteen kehittäneelle 9Solutions Oy:lle, sillä Loihde on ollut tiiviisti mukana tuotteen synnyttämisessä aivan 9Solutionsin alkumetreiltä saakka ja kohteita on kertynyt jo merkittävä määrä.
”Järjestelmiä on toteutettu pääasiassa ikääntyneiden palvelukoteihin, erityisryhmien asumispalveluyksiköihin, terveyskeskuksiin ja sairaaloihin”, Loihde Trust Oy:n myyntipäällikkö Anna-Maija Väinämö kertoo.
Jo viidessäsadassa tällaisessa kohteessa turvaudutaan siis tarpeen tullen Loihde asentamaan järjestelmään. Asiakkuuksia Loihteella onkin laajasti ympäri Suomen, esimerkiksi Etelä-Savon, Itä-Savon ja Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirit sekä Espoon, Jyväskylän ja Vaasan kaupungit.
Järjestelmä toimii hoitajakutsu-, henkilöturva- sekä laitepaikannusjärjestelmänä. Hoitajien kutsun lisäksi sitä voidaan käyttää muistisairaiden valvontaan, henkilökunnan päällekarkaushälytysjärjestelmänä, laitteiden esim. pyörätuolien paikantamiseen sekä myöskin kulunhallintajärjestelmänä jopa ovia ohjaten. Järjestelmällä voidaankin tuottaa turvaa sekä hoitajille, hoidettaville että heidän omaisilleen.
Hoitajakutsujarjestelmat sairaala ymparistossa
”Reaaliaikainen järjestelmä on langaton ja modulaarinen, mikä merkitsee sitä, että se on helppo toteuttaa vaikka yksinkertaisena järjestelmänä pieneen palvelukotiin tai vaikkapa vain yksittäiseen huoneeseen, tai monipuolisena järjestelmänä monikerroksiseen sairaalaan”, Väinämö havainnollistaa.
Kaikkien aikojen ensimmäinen järjestelmä asennettiin vuonna 2012 Pohjanmaalle. Väinämö muistaa kyseisen tapahtuman hyvin. ”Seinäjoen yksikkö oli asentavana yksikkönä, ja myös Pietarsaaresta ja Vaasasta oltiin mukana, koska kyseessä oli kaikkien aikojen ensimmäinen asennus”, Väinämö muistelee.
Vaikka Loihde Trustilla oli tiedossa, että järjestelmiä on asennettu paljon, uutinen viidestäsadasta asennuksesta ilostutti. ”Ollaan onnistuttu kerryttämään merkittävä asiakaskunta tällä tuotteella”, Väinämö summaa.
Lisätietoja
Loihde Trust: Anna-Maija Väinämö, myyntipäällikkö, puh. 029 001 3120

Lue lisää henkilöturva- ja hoitajakutsujärjestelmistä