Uutiset

OneManage Avainhallinta tekee ylläpidon helpoksi

Kirjoittanut Admin | 29.06.2021

30.6.2021

Viria Securityn uusi OneManage Avainhallinta on niin taloyhtiöiden, julkisten organisaatioiden kuin yritystenkin avainhallintaan kehitetty palvelu. Lukostojen hallinta tapahtuu verkkoselaimella ja päivittäiset avainten luovutus- ja palautustoiminnot voidaan hoitaa myös kätevästi Android- tai iOS-laitteissa toimivalla mobiilisovelluksella. Kesäkuussa julkaistu järjestelmä on kehitetty yhteistyössä konsernin toisen tytäryhtiön Bitfactor Oy:n kanssa.

”Ohjelmiston kehittäminen lähti liikkeelle käytännön tarpeesta helppokäyttöiselle ja monipuoliselle järjestelmälle. Ideana on tarjota kustannustehokas ratkaisu, jolla asiakkaat pääsevät avainhallinnassa eroon exceleistä ja papereista. OneManagen avulla tiedetään tarkasti, kenellä avaimia on, mihin ne viedään ja milloin”, palvelun omistaja Mika Valjakka kertoo.

Aluksi pohdinnassa oli hyödyntää jotakin jo olemassa olevaa järjestelmää, mutta matkan varrella oman järjestelmän luominen muodostui selkeäksi kehityspoluksi.

”Halusimme ohjelmistoon tietyt ominaisuudet eikä markkinoilta löytynyt vastaavaa. Niinpä kehitimme sellaisen itse. Avainhallinnassa käytetään monille asiakkaille jo muiden palveluidemme yhteydestä tuttua OneManagea”, Valjakka sanoo.

Digitaalisuus nopeuttaa ja selkeyttää

OneManage Avainhallinnan tärkeimmäksi ominaisuudeksi Valjakka määrittelee nopeuden. Käytön myötä avainten hallinta luovutuksineen ja palautuksineen sujuvoituu. Kun lukostot ovat ajan tasalla, vältytään myös turhilta selvittelytöiltä.

”Asiakas voidaan tunnistaa kätevästi ajokortin tai henkilökortin avulla. Lukkoliikkeen koekäytössä palvelusta saatiinkin palautetta siitä, miten paljon se säästää aikaa. Sovellus myös vaikkapa kertoo lukkoliikkeen työntekijälle, mihin avain kuuluu laittaa palautuksen jälkeen.”

OneManage Avainhallinta tuotetaan SaaS-palveluna ja kaikki tiedot pysyvät Suomessa. Sen erityispiirteenä on myös se, että siihen voi liittää kartta- ja pohjakuvia. Ohjelmiston avulla voidaan esimerkiksi tarkistaa, millä avaimella tietystä ovesta on mahdollista kulkea.

”Järjestelmästä saadaan automaattisesti kuitit luovutuksista ja palautuksista sähköpostiin tai tekstiviestinä. Myös automaattiset muistutusviestit eräpäivistä ja myöhässä olevista avaimista kuuluvat pakettiin. Periaatteessa järjestelmää voi hyödyntää myös muiden esineiden lainausten ja palautusten hallintaan. Käyttökohteita järjestelmälle on sinänsä rajattomasti”, Valjakka visioi.

Palvelu on järjestelmäriippumaton, joten se on yhteensopiva kaikkien digitaalisten ja mekaanisten avainten sekä tunnisteiden kanssa.

Lisätietoja palvelusta:

palvelun omistaja Mika Valjakka
mika.valjakka@loihde.com