Skip to content

Loihde täyttää 140 vuotta

 
11.10.2022
 
Lokakuussa 1882 elettiin Vaasassa jännittäviä hetkiä. Silloin kaupunkilaiset pääsivät ensimmäistä kertaa soittamaan toisilleen puhelimella.
 
Ottaen huomioon aikakauden ja Suomen syrjäisen sijainnin, puhelin oli saapunut Suomeen ja Vaasaan varsin nopeasti. Alexander Graham Bell oli saanut patentin keksinnölleen patentin vain kuusi vuotta aikaisemmin vuonna 1876 ja esitteli sen saman vuonna Philadelphian maailmannäyttelyssä.

Vaasaan puhelin saatiin kaupungin aktiivisten liikemiesten ansiosta, joista ponnekkaimmin asiaa edisti kauppaneuvos Axel Schauman. Mukaan hän sai muita vaasalaisia kauppiaita, tehtaan- ja pankinjohtajia ja laivanvarustajia, jotka myös näkivät puhelimen merkityksen liike-elämälle.

Kun Oy Waasan Telefooniyhdistys elokuussa 1882 perustettiin, sillä oli 30 osakkeenomistajaa, jotka olivat myös sen ensimmäisiä asiakkaita. Tämä on tyypillistä puhelimen historialle Suomessa, eli puhelinkeskuksia perustettiin nimenomaan käyttäjien toimesta: asiakkaat olivat myös omistajia. Tämä selittää myös sen, miksi Loihteella on edelleen yli 25 000 omistajaa.

Enimmillään lähes joka kylässä oli oma puhelinyhtiönsä tai -yhdistyksensä, ja vuosikymmenien saatossa ne yhdistivät toimintojaan. Näin Vaasan Puhelimen kanssa yhdistyivät aikanaan myös mm. Etelä-Pohjanmaan Puhelin ja Kokkolan Puhelin.

Ensimmäiset 120 vuotta olivat varsin suoraviivaista kehitystä: Puhelintekniikka kehittyi, rinnalle tulivat datayhteydet 1970-luvulta lähtien ja mobiiliverkkojen esiinmarssi 1990-luvulla. 2000-luvun alussa yhtiö alkoi laajentua myös turvaliiketoimintaan ja it-alalle ostaen näiden alojen yrityksiä. Niiden osuus oli kuitenkin vielä vähäinen.

Käännös kohti turva- ja digiyhtiötä

Vuosi 2016 alkoi uusi aika yhtiön historiassa. Koko teleliiketoiminta myytiin tuolloin Elisalle, ja uuden strategian mukaisesti yhtiötä lähdettiin kehittämään turvaratkaisujen, tiedolla johtamisen ja digitaalisen kehittämisen asiantuntijaksi.

Useilla yritysostoilla on viime vuosina vahvistettu ja laajennettu konsernin osaamista ja markkina-asemaa. Tänään Loihde on Suomen suurin kokonaisvaltaisen yritysturvallisuuden palvelutoimittaja sekä digitaalisen liiketoiminnan, analytiikan ja tekoälyn vahva asiantuntija, joka toimii sekä Suomessa että Ruotsissa.

Myös Loihteen tytäryhtiöillä on varsin pitkä historia oman toimialansa yrityksiksi. Turvaliiketoimintaan ostetuista yrityksistä vanhimmat on perustettu 1980- ja 1990-luvuilla, ja digitaalisen kehittämisen yhtiöt ovat yli tai lähes 10-vuotiaita.

Aikojen saatossa yhtiö on tunnettu monella nimellä, ennen Loihdetta Viriana, Anviana ja Vaasan Läänin Puhelimena. Loihde-nimi otettiin konsernin kaikkien yhtiöiden yhteiseksi brändiksi vuonna 2021.

Ihmiset edellä jo vuodesta 1882

140 vuoden aikana paljon on muuttunut. Loihteen ydin on kuitenkin yhä sama. Olemme palveluyhtiö, jossa ihmiset tekevät palveluita ihmisille. Sovellamme aina uusinta teknologiaa ihmisten ja yritysten arkea helpottamaan ja mahdollistamaan asiakkaiden liiketoiminnan jatkuvuus. Aikoinaan se oli puhelin, myöhemmin mm. datayhteydet, nykyään digitalisaatio- ja turvallisuusratkaisut.

Johtotähtenämme on kuitenkin toimia aina ihmiset edellä. Kaiken toimintamme keskiössä ovat ihmiset: sekä asiakkaamme, joita varten työtä teemme, että oma henkilöstömme, jotka tekevät Loihteen ja sen palvelut.