Uutiset

Loihde Oyj:n Talent Base -yrityskauppaan liittyvä osakeanti  

Kirjoittanut Admin | 26.05.2021

27.5.2021

Loihde Oyj:n hallitus on päättänyt suunnatusta maksullisesta osakeannista liittyen 19.5.2021 julkaistuun Talent Base Oy:n osakekannan hankintaan. Talent Base Oy:n entisille omistajille suunnatussa osakeannissa lasketaan liikkeelle enintään 131 735 uutta osaketta. Osakkeiden merkintähinta on 23,17 euroa osakkeelta. Merkintähinta perustuu Viria Oyj:n osakkeen vaihdolla painotettua keskikurssia Privanetissa ajalla 13.11.2020 – 12.5.2021. Osakkeiden merkintä tapahtuu osakekaupan toteutuksen yhteydessä 1.6.2021.

Osakeanti perustuu varsinaisen yhtiökokouksen 6.5.2021 antamaan valtuutukseen. Suunnatulle annille ja osakkeenomistajien merkintäoikeudesta poikkeamiselle on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, koska suunnattu osakeanti liittyy yrityskauppaan yhtiön kasvustrategian toteuttamiseksi.

Osakeannin seurauksena yhtiön osakemäärä nousee enintään 5 921 459 osakkeeseen, jolloin uudet osakkeet muodostaisivat 2,2 % yhtiön osakekannasta ja äänistä osakeannin jälkeen. Uudet osakkeet tuottavat osakkeenomistajan oikeudet, kun ne rekisteröidään kaupparekisteriin arviolta 11.6.2021. Merkintähinta kirjataan kokonaisuudessaan yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.
 
Lisätietoja: 

toimitusjohtaja Samu Konttinen
haastattelupyynnöt: viestintäjohtaja Tiina Nieminen, puh. 044 411 3480