Uutiset

Loihde oli toteuttamassa Puolustusvoimien Hackathonia

Kirjoittanut Admin | 20.03.2024

20.3.2024

Kyberoperaatiot ovat yhä keskeisempi osa modernia puolustuskykyä, ja uusien ratkaisuiden kehittämisen tueksi Puolustusvoimat järjesti kyberpuolustusaiheinen SecD-Day Hackathonin 2.–4.2.2024. Loihde oli mukana yhteistyökumppanina toteuttamassa tapahtumaa yhdessä Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry:n ja LähiTapiolan kanssa.

”Loihteelle on tärkeää olla edistämässä niin asiakkaiden kuin koko yhteiskunnankin turvallisuutta. Niinpä oli hienoa olla myös tässä hankkeessa mukana ja päästä käyttämään ydinosaamistamme kokonaisturvallisuuden saralla yhteiseen hyvään”, Loihteen avainasiakaspäällikkö Paavo Aho kertoo.

Tapahtumaan kutsutut kyberosaajat mittelivät hackathonissa kymmenen joukkueen kesken. Kutsukilpailun ohessa hackathon toimi myös Puolustusvoimien vapaaehtoisena harjoituksena.

Tavoitteena kehittää kybersuorituskykyä

Hackathonin teemana oli joukkojen tukeminen kybersuorituskyvyillä laaja-alaisen vaikuttamisen (LAAVA) torjunnassa. Harjoituksesta saatuja tuloksia hyödynnetään Puolustusvoimien suorituskykyjen kehittämisessä ja mahdollisesti kriittisestä infrastruktuurista vastaavien toimijoiden yhteisoperaatioissa.

”Loihteen tehtävänä oli luoda mahdollisimman todenmukainen ja aito tehtäväympäristö. Yhdessä päämiesten kanssa voidaan edelleen hyödyntää tapahtuman aikana tehtyjä havaintoja tietoturvan parantamiseksi”, Aho selventää.

Menestyäkseen kilpailussa joukkueiden oli tuettava viranomaisia suorittamalla kybertiedustelua sekä löydettävä haavoittuvuuksia ja puutteita tehtävän kohteena olleesta kyberfyysisestä järjestelmästä.


Lisätietoja tapahtumasta:
https://puolustusvoimat.fi/-/kyberpuolustuksen-ja-yhteistyon-ytimessa

Tapahtumassa mukana olleet päämieskumppanimme: