Kriittisen infran suojaustarve on kasvanut – kamerat ja murtohälyttimet yhä useammassa kohteessa
16.10.2024
Useisiin vesihuoltolaitoksiin kohdistui viime kesänä murtoja tai murtautumisyrityksiä. Niiden vaikutukset jäivät onneksi vähäisiksi, mutta tapahtumat herättivät ansaitusti yleisen huomion yhteiskunnalle kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen.
”Kriittisen infran suojaamisen tarve on viime vuosina selkeästi korostunut geopoliittisen tilanteen takia. Samat teemat ovat olleet vahvasti esillä yritysten ja julkishallinnon kanssa ennenkin, mutta nyt ne ovat olleet enemmän läsnä päivittäin ja tulleet todellisimmiksi”, Loihteen teknologiajohtaja Pasi Tikkanen sanoo. ”Meillä on Suomessa vielä paljon tehtävää kriittisen infran suojaamisessa, mutta keinoja siihen kuitenkin löytyy.”
Kriittistä infrastruktuuria ovat rakenteet, palvelut ja toiminnot, jotka ovat välttämättömiä yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen ylläpitämiseksi.
”Kun puhutaan kriittisestä infrasta, tulee monelle ensimmäisenä mieleen vesi ja energia. Kokonaisuuteen kuuluu kuitenkin kaikki yhteiskunnan ydintoiminnot, kuten logistiikka ja liikenne sekä muu huoltovarmuus”, Tikkanen täsmentää.
Huoltovarmuuskeskus on kehottanut huoltovarmuuskriittisiä yrityksiä nostamaan varautumistasoaan sekä Venäjän aloitettua hyökkäyssodan että viime syksynä Balticconnector-kaasuputken rikkouduttua.
Hybridiuhkia vastaan suojautumisessa tarvitaan sekä tietoturvan että turvateknologian keinoja. Kameravalvonta, lukko tai mikään yksittäinen laite itsessään ei rakenna kokonaisturvallisuutta. Oleellista on Tikkasen mukaan olla tietoinen omasta uhkapinta-alasta eli siitä, mikä juuri omassa ympäristössä on erityisen haavoittuvaa ja suojattavaa. Kriittisen infran kohdalla omat haasteensa aiheuttaa hajautunut sijainti; sähkömuuntoasemia, tietoliikenteen tukiasemia ja vesihuoltolaitoksia on ympäri Suomen ja myös syrjäisemmillä alueilla.
Viime aikoina on noussut esiin selkeä tarve kriittisen infran suojaamisen täsmäratkaisulle, jossa rikosilmoitinjärjestelmään on liitetty yksi tai kaksi kameraa. Tällainen toteutus käy pieniin kohteisiin, kuten esimerkiksi sähköasemiin. Tarvittaessa toteutukset ovat laajennettavissa vaikka satojen ilmaisimien ja kohteiden kokonaisuuksiksi ja ne kytkeytyvät pääsynhallintaan ja valvontapalveluun. Kaikessa tässä myös tietoturva on turvateknologian ohella aivan erityisen oleellisessa osassa.
EPV Alueverkko Oy suojaa sähköasemiaan lukituksen lisäksi myös kameravalvonnalla ja rikosilmoitinjärjestelmillä. Loihteen toimittama palvelu on käytössä jo kymmenissä sähköasemissa.
"Kohteiden turvatekninen suojaus on aivan olennainen osa yhtiömme turvallisuustoimia. Kameravalvonta ja murtohälytinjärjestelmä ovat osoittaneet hyödyllisyytensä, ja verkkovalvomossa reagoidaan havaittuun liikehdintään matalalla kynnyksellä. Tähän mennessä havainnot ovat onneksi osoittautuneet aiheettomiksi”, kertoo EPV Alueverkko Oy:n toimitusjohtaja Jukka Paavola.
Laitteet ja teknologia itsessään eivät ole vielä ratkaisu, vaan kokonaisuus muodostuu arvioinnista, suunnittelusta, toteutuksesta ja dokumentoinnista. Ei tule unohtaa myöskään ylläpitoa, jonka EPV Alueverkon tapauksessa hoitaa Loihde.
”Kun turvaratkaisu toteutetaan palveluna, teknologian huolto- ja ylläpitotyö jää meille alan asiantuntijoille. Silloin me vastaamme ja se tarkoittaa sitä, että jos jokin ei toimi, on meidän tehtävä laittaa asia kuntoon. Jos koko suojauskokonaisuus hankitaan palveluna, asiakkaan ei tarvitse myöskään tehdä isoa kertainvestointia, vaan palvelu hoituu kuukausiveloituksella”, Tikkanen korostaa.
”Meillä Loihteella on osaaminen ja valmiudet kokonaisturvallisuuden koko polulle arvioinnista toteutukseen asiakkaan tarpeiden mukaan. Parhaan lopputuloksen kannalta tietoturvaosaaminen yhdistettynä turvateknologian tuntemukseen on ehdottoman tärkeää”, Tikkanen kiteyttää.
Lisätietoja
Loihde: Teknologiajohtaja Pasi Tikkanen, puh. 045 670 1201, pasi.tikkanen@loihde.com
EPV Alueverkko Oy: toimitusjohtaja Jukka Paavola, puh. 010 505 5035, jukka.paavola@epv.fi
Loihde on liiketoiminnan jatkuvuuden mahdollistaja. Autamme asiakkaitamme luomaan kestävää kilpailukykyä datan, tekoälyn ja digitalisaation avulla, hyötymään pilven mahdollisuuksista ja suojautumaan sekä fyysisen että verkkomaailman uhilta. Näiden osaamistemme yhdistäminen tekee Loihteesta ainutlaatuisen ja kokonaisvaltaisen kumppanin. Asiantuntijoita meillä on noin 850, ja Loihteen liikevaihto vuonna 2023 oli 133 miljoonaa euroa.
EPV Alueverkko Oy on yksi merkittävimmistä kotimaisista sähkönsiirtäjistä. Siirrämme sähköä Fingridin kantaverkosta ja voimalaitoksilta alueen muille verkkoyhtiöille ja suurteollisuudelle. Vastaamme myös verkon sähköjärjestelmän toimivuudesta. Asiakkainamme on jakeluverkkoyhtiöitä, suurteollisuutta ja energia-alan tuotantolaitoksia Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Kokkolan ja Tornion alueilla sekä Pohjois-Suomessa Iijoella ja Kemijärvellä.