Blogi

Testaaja rikkoo asioita ja selvittää vikoja

Kirjoittanut Admin | 07.12.2023

Senior Test Automation Engineer Pipsa Korkiakosken työtä on muun muassa asioiden rikkominen. Millaisella taustalla Pipsasta on tullut oivaltava vikojen bongaaja?

Pipsa  löysi tiensä Loihteelle entisen työkaverinsa kautta, joka työskenteli Loihteella jo ennen Pipsan mukaan hyppäämistä. Työyhteisömme  oli Pipsalle siis entuudestaan jo jokseenkin tuttu. “Olin kuullut, että täällä  työskentelee erittäin ammattitaitoisia ja kokeneita konsultteja, joka sai minut kiinnostumaan Loihteesta  erityisesti työyhteisönä”, Pipsa kertoo. 

Pipsaa innosti päästä mukaan testaajatiimiin, jossa pääsee tekemään oman näköistään kehittämistä testaajatiimin rakentamisen ja asiantuntijuuden kasvattamisen osalta. “Testaajatiimi näyttäytyi mahdollisuutena päästä alusta asti rakentamaan osaajayhteisöä, jossa toisten tukeminen ja hyvä meininki toteutuvat arjessa”, Pipsa kuvailee.

Pipsalle tarjoutui mielenkiintoinen ja sopivan haastava projekti finanssialan asiakkuudessa, jossa tiimi on Pipsan mukaan toiminut erinomaisesti. 

Testauksessa parasta on asioiden tutkiminen, rikkominen ja vikojen selvittäminen. Nautin työstä, jossa pääsee testauksen lisäksi koodaamaan. Projektien monipuolisuus pitää työn mielenkiintoisena. Hyvä työkulttuuri, loistavat työkaverit ja huumori ovat asioita jotka tiivistävät  työympäristön Loihteella. Avoin ja rehellinen kommunikointi, sekä huumori ovat avainasemassa työyhteisön hyvinvoinnissa. Lisäksi on tärkeää että työyhteisössä on hyvä yhteishenki ja tietysti mielekkäät projektit motivoivat.”

Urapolku toi asiakaspalvelualalta IT-opintojen kautta testaajatiimiin

Pipsa löysi kiinnostuksensa IT-alaa kohtaan työskennellessään ensin 10 vuotta asiakaspalvelualalla. Hän opiskeli töiden ohessa IT-tradenomiksi, ja valmistui vuonna 2013. Vaikka työmarkkinat olivat tuolloin haastavat, Pipsa löysi intoa uuden oppimisesta ja itseään aidosti kiinnostavista opinnoista. Tuolloin Pipsa työskenteli sisustusalalla, jossa  hän sai ensikosketuksensa testaukseen yrityksen uusien maalinsävytyskoneiden kautta. Hän raportoi laitteiden vikoja maahantuojalle. Tämä herätti esiin kiinnostuksen ymmärtää laitteiden toimintaaja lopulta kasvatti mielenkiintoa IT-alaa kohtaan. Pipsa päätti lähteä jatko-opiskelemaan, tällä kertaa tietotekniikan insinööriksi. Hän pääsi töihin finanssialalle kehittäjäksi opintojen ohella, ja siitä ura IT-alalla sai alkunsa. 

Miten neuvoisit uransa alussa olevaa osaajaa tai alanvaihtajaa?

Pipsa korostaa, että koulun penkillä on tärkeää olla itseohjautuva ja ottaa vastuu omasta oppimisesta. Hän kehottaa luomaan oman GitHub-repositorion jo opiskeluvaiheessa ja tutustumaan Robot Frameworkiin sekä Cypressiin, jotka ovat arvokkaita taitoja ensimmäisiä työhaastatteluja varten testauksen pariin pyrkiville.