Vaikka jokainen Enni on työyhteisössään tärkeä, ja tässä olisi varmasti tuhansien tarinoiden potentiaali, niin nyt keskitytään Ennien sijaan kieltoverbiin en. Nyt pohdimme jälleen sitä, miten pienillä muutoksilla voi kehittää yrityskulttuuria muutosketteräksi ja psykologisesti turvalliseksi paikaksi tehdä töitä.
Tässä ovat en-kieltoverbin tärkeät kaksi muotoa, joista tunnistaa turvallisen kulttuurin:
Varsinkin nykyajan tietoyhteiskunnassa voi olla yllättävän vaikeaa sanoa, ettei tiedä jotain. On painetta tuoda omaa asiantuntijuutta koko ajan enemmän esiin, ja some on täynnä itsevarmoja guruja. Miksi ihmeessä pitäisi osata sanoa ”en tiedä”? Jokuhan saattaa nauraa. Tai itse saattaa menettää luottamuksen omaan osaamiseensa! Tässä on nimenomaan ero psykologisesti turvallisen ja turvattoman kulttuurin välillä: saako ihminen olla töissä rennosti oma itsensä, vai onko hänen jännitettävä ja pinnisteltävä tullakseen hyväksytyksi?
Jos yrityksessäsi voi sanoa ”en tiedä” ääneen ilman pelkoa nolatuksi tulemisesta, niin asiat ovat hyvällä mallilla. Jos et kuule kenenkään koskaan sanovan tätä sanaparia, älä suoraan tuudittaudu uskomukseen, että työpaikallasi vain on niin raudanlujia ammattilaisia. Ovat he varmasti sitäkin, mutta kaikkein osaavimmatkin heistä ovat ihmisiä. Yhdetkään ihmisaivot eivät ole internet tai kirjasto – kukaan ei tiedä kaikkea. Huomion arvoista myös se, että kulovalkean tavoin leviävä ChatGPT on yhden tyyppinen kirjasto ja silti sekään ei tiedä kaikkea. Koska se ei tunnusta tietämättömyyttään, se saattaa aiheuttaa suurta vauriota väärän tiedon levittämisen muodossa.
Jos haluat testata, miten omassa yrityksessäsi suhtaudutaan sanoihin “en tiedä”, niin nopein koe on sanoa ne ääneen itse. Jo reaktiosi tähän ehdotukseen yksinään kertoo sinulle jotain yrityskulttuuristasi. Jos reaktiosi oli negatiivinen, suosittelen käyttämään hetken juurisyyn pohdintaan.
Erityisesti johtajan on tärkeä tarvittaessa osata sanoa sama lause, kuin kenen tahansa hyvän myyjän: ”En tiedä, odotatko hetken, niin selvitän.” Inhimillisyyttä kehiin. On erittäin suotavaa antaa myös johtajalle lupa olla tietämättä kaikkea. Nykyajan johtamisen pitäisi koostua asiantuntijatyön mahdollistamisesta, eli johtajan substanssiosaaminen pitäisi liittyä ennen kaikkea ihmistuntemukseen ja johtamiseen. Asiantuntijat saavat olla oman alansa osaaja, joihin luotetaan. Turvallisessa, kunnioitukseen perustuvassa ympäristössä johtajakin saa selvittää asioita ilman huolta ”arvovallan” menettämisestä.
“En osaa” on sitten toinen tärkeä enni matkalla kohti turvallista ja muutosketterää kulttuuria. Erona näiden välillä on kieltoverbin toinen osa – tieto on eri asia kuin osaaminen. Minä esimerkiksi tiedän, että Apotti on terveydenhuollon potilastietojärjestelmä, mutta en siltikään osaa sitä käyttää. Ja moni ajokortintonkin varmasti tietää, että autoa ajetaan painamalla kaasua ja jarrua, ja ratin kääntely, vaihteet ja liikennesäännötkin kuuluvat asiaan. Se ei silti tarkoita, että henkilö osaisi ajaa. Tieto ei takaa osaamista.
“En osaa" saattaa joskus olla helpompi sanoa ääneen kuin “en tiedä”. Eivätkös lastenkasvatusoppaatkin kehota kehumaan lapsen osaamista, ei ominaisuuksia. Muistelen myös lukeneeni tutkimuksesta, jossa havaittiin osaamisestaan kehutuiksi tulleiden lasten valitsevan vaativampia tehtäviä kokeiltavakseen, kuin ominaisuuksistaan kehuttujen lasten. Sama periaate pätee työelämässäkin. Taitojen puute tai osaamattomuus on helpompi tunnustaa kuin tietämättömyys. Jos siis teidän firmassanne kaikki osaavat ja tietävät kaiken, kannattaa pohtia, onko todella näin ja aloittaa turvallisen kulttuurin luominen sanaparilla ”en osaa”.
Kaikkea kun minäkään en osaa tai tiedä, niin ottaisin taas palautetta ja keskustelua kirjoittelusta vastaan, kiitos! 😉
Oheishuomautus: mielenkiintoinen artikkeli adverbi ei:n sanomisesta yleisellä tasolla. Suosittelen lukemaan ja sen jälkeen pohtimaan, miksi ja miten käytät ei- ja en-sanoja.