Eija Isoheiko asettaa mielellään tavoitteita niin työn kuin oman oppimisenkin suhteen. Isoheikon uratarina alkoi jo 13-vuotiaana, kun hän aloitti kesätyöt vanhempiensa omistamassa lukkoliikkeessä. Vuosien varrella on tullut opittua niin lukituksen saloja kuin talouteenkin liittyviä asioita.
Loihteen Turun toimipisteessä työskentelevä Eija Isoheiko ei epäröi tarttua tuumasta toimeen. Yksikön päällikkönä hän vastaa yksikkönsä kehittämisestä, toimii yli kymmenen hengen esimiehenä ja tekee myös itse asennustöitä.
”Huolehdin muun muassa tarjousten tekemisestä, laskutuksesta, varaston hallinnasta, asentajien hankinnoista, autojen huolloista ja toimitiloista. Käyn tekemässä katselmuksia ja asennustöitä. Toimin myös työnjohdon apuna ja olen mukana Loihteen laatutyössä”, Isoheiko summaa.
Isoheikon uratarina alalla lähti käyntiin jo 13-vuotiaana, kun hän aloitti kesätyöt vanhempiensa omistamassa lukkoliikkeessä. Vuosien varrella tuli opittua niin lukituksen saloja kuin talouteenkin liittyviä asioita.
”Työskentelin perheyrityksessä joka ikinen kesä ja muinakin loma-aikoina. Opettelin ensin sarjoittamaan lukkoja ja myös tiirikoimaan niitä auki”, Isoheiko naurahtaa.
Aluksi Isoheiko ajatteli, että hän suuntautuisi vaikkapa leipuriksi tai fysioterapeutiksi, mutta monien sattumusten ja seurausten kautta hän päätyi jatkamaan vanhempiensa jalanjäljissä opiskellen ensin lukkosepäksi ja myöhemmin sähköasentajaksi.
”Loihteella olen työskennellyt asennus- ja työnjohtotehtävissä. Sittemmin otin vetovastuun Turun yksiköstä ja sen myötä olen vähitellen jättäytynyt taka-alalle työnjohtotehtävistä. Yritän nyt ensisijaisesti keskittyä yksikön kasvattamiseen. Tarvittaessa avustan asiakaskentällä, koska on mielestäni tärkeää tietää, miten asiat tehdään ja miten ne toimivat. Jos en jotain tiedä, selvitän.”
Periksiantamattomuus kantaa pitkälle
Isoheiko on tottunut toimimaan miesvaltaisella alalla. Uransa alkutaipaleella hän oli usein ainoa nainen asentajaporukassa. Nykyisin naisia työskentelee Isoheikon mukaan jo hieman enemmän turvateknologian parissa. Hän rohkaiseekin hakeutumaan alalle, jos se kiinnostaa.
”Ei ole väliä, onko mies vai nainen. Kunhan on osaava ja innostunut sekä haluaa nähdä työnsä jäljen, sopii tälle alalle.”
Periksiantamattomuus, kiinnostus alaan ja halu kehittää työtään ovat keskeisiä menestystekijöitä.
”Olen halunnut oppia, miten mikäkin asia toimii ja miten jokin työ saadaan maaliin. Tärkeää on myös pystyä jakamaan tietoa eteenpäin. Sanonkin aina, että työ on valmis vasta, kun dokumentaatiot on tehty. Jos vaikkapa samassa kohteessa tulee jokin lisätyön tarve, seuraavan työn voi tehdä kuka tahansa asentajistamme perehdyttyään tehtyihin dokumentteihin.”
Isoheiko nauttii työstään ihmisten parissa ja vuosien varrella on syntynyt hyvin pitkiäkin yhteistyökumppanuuksia. Jotkut asiakkuudet ovat tuttuja jo yli 20 vuoden takaa.
”Tykkään työstäni ja täytyy olla kiitollinen, että meillä on näin hieno porukka. Vaihtuvuus on ollut todella pientä ja sekin kertoo siitä, että työssä viihdytään. Palaute niin asiakkailta kuin työkavereiltakin on tärkeää. Olen aina tyytyväinen, kun saan palautetta.”
Intohimona uuden oppiminen
Isoheiko asettaa mielellään tavoitteita niin työn kuin oman oppimisenkin suhteen. Hän on ehtinyt opiskella lukkosepäksi, sähköasentajaksi ja merkonomiksi. Taskussa on myös johtamisen ammattitutkinto, yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto ja turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinto.
”Loihde tukee hienosti kehityksen polkua ja uralla on mahdollista edetä. Jos vaikkapa opiskelet lisää, voit kenties parin vuoden päästä tehdä jotain, mistä nyt vasta haaveilet. Meillä on myös hyvät työntekijäetuudet ja työntekijöistä huolehditaan. Jos ongelmia havaitaan, niihin tartutaan ajoissa kiinni. On paljonkin asioita, joissa olemme edelläkävijöitä.”
Opiskelusta innostuneella Isoheikolla on jo mielessään seuraava mahdollinen etappi.
”Turvallisuusalan monialatutkinto on ollut ajatuksissa. En osaa olla seesteisesti paikallaan, vaan haluan nähdä määränpäitä ja aina jonkin tietyn stepin, johon haluan pyrkiä ja jolle antaa aikaa.”