Katja Aholalle hieno kunnianosoitus – hän on Lappeenrannan Linnoituksen uusi isäntä
Loihteen kehitysjohtaja Katja Ahola on saanut upean huomionosoituksen, hänet on valittu Lappeenrannan Linnoituksen uudeksi isännäksi. Isännän käädyt, viitta ja hattu luovutettiin hänelle 6.8.2023.
Isännän arvonimi annetaan vuodeksi kerrallaan lappeenrantalaiselle tai Lappeenrannasta kotoisin olevalle, omalla alallaan ansioituneelle henkilölle, joka on toiminnallaan tuottanut kaupungille positiivista mainetta.
Katja Ahola on syntynyt ja viettänyt lapsuutensa sekä nuoruutensa Lappeenrannassa ja nykyään hän päivätyönsä ohessa pyörittää siellä kahta hotellia, Rakuunaa ja Lähdettä. Lisäksi hän omistaa sisarensa kanssa lastentarvikeliike Crocoliinin ja lelukauppa Hobbittin, nekin Lappeenrannassa.
Katja kutsuu kaikkea muuta tekemistä kuin työtään Loihteessa harrastukseksi.
– Sana työ kuulostaa kovin rasittavalta ja vaativalta, hän sanoo nauraen. – Kun katson asioita harrastusten kannalta, ne tuntuvat hauskemmilta.
Loihteelle Katja on tullut Aureolis Oy:n kautta, jossa hän oli omistajana sen perustamisesta vuodesta 2001 lähtien sen kasvaessa 150 henkilön kokoluokkaan. Vuonna 2017 hän myi Loihteelle (silloiselle Virialle) ensin vähemmistöosuuden Aureoliksesta ja vuonna 2020 loput. Nyt hän toimii Loihde Advancen palvelukehitysjohtajana ja koko Loihde-konsernin kehitysjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä.
Uuden suunnitteleminen vaatii paljon tietoa ja suunnittelua, mikä on matemaatikosta mukavaa. – Pidän siitä, kun saan konseptoida, analysoida tietoja, tehdä ennusteita ja laskea, miten saan asiat toimimaan.
Rakuuna ja Lähde ovat uniikkeja hotelleja
Katjan hotelleilla on molemmilla selkeä teema ja kohderyhmä. Rakuuna sijaitsee historiallisella Rakuunamäellä vanhassa kasarmirakennuksessa. Hotelli Rakuunan perustaminen osoittautui vielä rohkeammaksi teoksi kuin oli tarkoitus.
– Rakuuna ostettiin juuri ennen koronaa, Katja sanoo. – Vaikka teimme tarkat laskelmat ja suunnitelmat siitä, kenelle hotelli on tarkoitettu ja mitä sen ympäristö tarkoittaa, niin emme tietenkään nähneet pandemian tulevan. Tästä selvittiin ja Rakuuna voi nyt hyvin.
Kylpylähotelli Lähde puolestaan jatkaa Lappeenrannassa jo 1870-luvulla alkanutta kylpylätoimintaa ja toimii upealla paikalla Saimaan rannassa. Hotellin nimi viittaa aitoon kylmälähteeseen, jossa pistäytyminen kuuluu palveluihin. – Kylpylä on selkeästi tarkoitettu aikuisille, meidän on turha mennä perinteisten perhekylpylöiden tontille, Katja toteaa.
Sekä Rakuunaa että Lähdettä suunniteltaessa otettiin tarkasti huomioon puitteet ja historia.
– Jokainen hotellihuone on uniikki ja sisustus on tarkkaan mietitty siten, että se on toimiva, mutta vanhaa kunnioittava, Katja sanoo.
Nimitys on kunnianosoitus
Linnoituksen isännän valitsee Lappeenrannan kaupunginjohtaja. Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva näki Katjan haastattelun vuosi sitten paikallisessa lehdessä ja vaikuttui heti siitä, miten paljon yrittäjä oli saanut aikaan suhteellisen lyhyessä ajassa. Jarva kiteyttää Katjassa ihailemansa asiat yhteen tämän kyseisessä haastattelussa sanomaan lauseeseen.
– Hän penäsi enemmän tekoja ja vähemmän valitusta, ja hän on kyllä elävä esimerkki siitä, kuinka sen ajatuksen mukaisesti eletään.
Katja oli iloisesti yllättynyt, kun kaupunginjohtaja soitti ja kertoi valinnasta Linnoituksen isännäksi.
– Koen nimityksen arvostuksen ja kunnianosoituksena sille, mitä teen ja haluan edistää tässä kaupungissa, hän sanoo.
Katjan motto on, että pitää katsoa pidemmälle. Se toimii niin yksilö- kuin yhtiötasolla. Toinen asia, jota tarvitaan, on pettymysten hallinta eli resilienssi.
– Ne kantavat pitkälle.