Team Lead ja Senior Service Manager Heli Martikaisen mukaan IT-ala sopii hyvin monenlaisista taustoista tuleville ihmisille. Generalistina oman paikkansa ja intohimonsa voi hyvinkin löytää juuri tältä alalta, jossa tarvitaan erilaista osaamista ja tehtäviä löytyy miltei kaikista organisaatioista toimialasta riippumatta. Ihmisistä ja johtamisesta kiinnostuneen urapolku voi hyvin edetä myös esihenkilörooliin, kuten Helille kävi.

Heli kotiutui Loihteelle vuoden 2021 marraskuussa Senior Service Managerin rooliin. Jo keväällä 2022 työnkuva laajeni tiiminvetovastuuseen, mikä oli Helille mieleinen kehityssuunta. Asioiden ja ihmisten johtaminen oli tuttua jo uran aiemmista vaiheista.

”Aluksi tiimissäni oli neljä henkeä, mutta nyt jo kymmenen eli rekrytointikokemusta on viime vuosina karttunut”, Heli naurahtaa.

Erityisesti Service Managerin roolista Helillä on taustaa pitkältä ajalta ja hän kokee, että vuorovaikutus ihmisten kanssa on hänen ominta aluettaan. Toimiakseen esihenkilönä teknisellä alalla ei tarvitse kuitenkaan olla alan syväosaaja tai vaikkapa koodari.

”Vahvuuteni on siinä, että pystyn toimimaan tulkkina asiantuntijoiden ja asiakkaiden välillä. Ihmiset ja vuorovaikutus ovat aina kiinnostaneet minua. Olen myös sellainen perusutelias luonne; innostun monenlaisista asioista.”

Helin ensimmäinen koulutus on matkailualalta, mutta tie vei jo kaksi vuosikymmentä sitten IT-alalle ja siellä erityisesti palveluiden johtamisen ja käyttövaltuushallinnan maailmaan. Myöhemmin hän täydensi tradenomin tutkintoaan vielä ylemmällä ammattikorkeakoulututkinnolla (MBA, Information Systems Management).

”IT-alalle päättyminen oli aikanaan vähän sattumankin summa ja halusin todentaa alan taitoni jatkotutkinnolla.”

Syväosaajien kanssakulkija ja motivaation mahdollistaja

Helin luotsaamassa tiimissä keskitytään erityisesti identiteetin- ja pääsynhallintaan eli IAM:iin. Tiimi koostuu alan teknisistä huippuosaajista, jotka työskentelevät asiakasrajapinnassa.

”Tiimini on aivan ihana sekoitus eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia ihmisiä. Joukossa on alanvaihtajia, kovia konkareita, uran alkupuolella sekä lähellä eläkeikää olevia. He ovat kaikki syviä asiantuntijoita, joita harvoin pystyy suoraan varsinaisessa työssä neuvomaan eikä ole tarvekaan”, Heli kehuu tiimiään.

Aluksi tuoreena esihenkilönä Heli muistaa miettineensä sopivaksi ohjenuoraksi klassista ”kohtele muita, kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan”. Kokemuksen myötä ajatukset ovat tästä jalostuneet.

”Ei se niin menekään. Täytyy miettiä, mitä toinen tarvitsee ja se voi olla jotain ihan muuta kuin mitä minä vastaavassa tilanteessa tarvitsisin. Toki tietyissä vaikkapa tiedotustyyppisissä asioissa on tärkeää, että kaikki saavat tiedon samanmuotoisena ja samaan aikaan.”

Omaa johtamisfilosofiaansa Heli on miettinyt siten, että haluaa toimia kanssakulkijana sekä tuen ja turvan luojana.

”Jos asiantuntijat kaipaavat apua tai vastausta johonkin, yhdessä mietitään tai minä lupaan selvittää asiaa. Joskus hyvää palvelua on sekin, että sanon etten tiedä, mutta lupaan ottaa selvää.”

Esihenkilötyö onkin Helin mukaan mitä suurimmissa määrin asiakaspalveluammatti.

”Siinä roolissa tehtäväni on olla tiimiläisiäni varten ja luoda heille sellaiset työn tekemisen mahdollisuudet, että hyvälle työmotivaatiolle on edellytykset. Kenellekään ei voi motivaatiota antaa, mutta sopivat olosuhteet voi pyrkiä järjestämään ja juuri se on minun tehtäväni.”

Esihenkilönä oppii sekä itsestään että muista

Motivaatiosta keskustelu johtaa nopeasti flow:hun. Sitä pidetään perinteisesti hyvänä ja toivottavana asiana, mutta joskus sitä on myös hyvä suitsia. Vaikka työn imu veisi mennessään, palautumistakin tarvitaan.

”Kun omassa tiimissä on niin äärimmäisen fiksuja ihmisiä, oppii itsekin paljon – myös siitä innosta ja palosta tehdä asioita. Toisinaan esihenkilönä joutuu positiivisessa mielessä asettaa rajojakin ja auttaa laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Helposti aina tulee vielä se yksi juttu, ja työstään innostunutta tehtävät vievät helposti mennessään.”

Vuosien varrella Heli on osallistunut sekä Loihteen että myös muiden tahojen järjestämiin esihenkilökoulutuksiin. Loihteella on muun muassa esihenkilöille suunnattu Loihde Leader -koulutus, jossa Helikin on ollut mukana.

”Ihan alussa oli semmoinen utopistinen ajatus, että pitäisi kaikki asiat tietää heti, kun kysytään. Kuitenkin aina tulee eteen uusia tilanteita; se ensimmäinen tiimiläisen kertausharjoituskutsu tai vaikkapa ensimmäinen palkankorotuskierros. Meidän kokoisessa organisaatiossa on hyvä tuki konsernista, HR:stä sekä kollegoista, ja olo omaa roolia kohtaan on luottavainen. En ole tässä yksin.”

Esihenkilön roolissa on Helin mukaan totuttava myös siihen, että aika ajoin oma toiminta on tarkastelussa ja omasta työstä pyydetään säännöllisesti palautetta.

”Aina voisi olla entistä parempi. Vaikka on saanut hyvää palautetta, ei voi jäädä vain lämpimään veteen makoilemaan.”

Tule mukaan yhteisöön, jossa erilaiset ihmiset ja osaaminen kohtaavat. 

Katso löytyykö avoimista työpaikoistamme jotain juuri sinulle. Hae mukaan tai liity osaajayhteisöön.