Skip to content

Azure-osaaja houkuteltiin LinkedInin kautta Loihteelle

Jere

Ohjelmistokehittäjä Jere Laitinen päätyi Loihteen riveihin sattumalta, kun Loihteen rekrytoinnista lähestyttiin häntä LinkedInin kautta. Jeren vahva Azure-osaaminen erotti hänet monista muista kehittäjistä ja pian edettiinkin jo työhaastatteluun. 

Keskusteluiden kautta Jere vakuuttui nopeasti uudessa tehtävässä tarjotusta vapaudesta. Joustavuus on Jerelle tärkeää:  “ Konsulttityössä on mahdollisuus itse vaikuttaa työaikoihin ja –paikkaan. Toimistolla työskentely on mukavampaa, kun siellä ei tarvitse olla pakosta”. 

Oppimatka AR-sovelluskehityksestä laaja-alaiseksi kehittäjäksi 

Vaikka Jerellä on kokemusta laaja-alaisesti ohjelmistokehityksestä, hän neuvoo aloittelevia kehittäjiä keskittymään alussa yhteen osa-alueeseen uran alkuvaiheessa. Hänen ensimmäinen suuri projektinsa oli AR-sovellus, jossa hän toimi ainoana kehittäjänä. AR-tekeminen ja ajon aikana 3D-mallien tuonti verkosta olivat Jerelle ennastaan vieraita asioita, mutta innokkaana opiskelijana Jere pureutui uuteen tekemiseen. 
 
IT-alalla uusien asioiden ja teknologioiden kokeileminen on olennainen osa jatkuvaa oppimista. Kokeiluissa voi välillä tulla epäonnistumisiakin, mutta Jere muistuttaa, ettei virheisiin kannata jäädä kiinni. Onnistumisten tuoma energia puolestaan auttaa seuraavissa haasteissa.  

“Uran edetessä osaamista kannattaakin aktiivisesti laajentaa. Mentorointi ei ole pakollista, mutta hyödyllistä suunnan löytämisessä”, Jere kertoo. Hän on itsekin suorittanut useita sertifikaatteja ja pystyy hyödyntämään laajennutta tietotaitoaan monipuolisesti erilaisissa projekteissa. Joustavuus front- ja backendin välillä antaa vapautta valita eri projekteihin sopivimmat teknologiat. 

Tekijänä tapahtumasovelluksesta virtuaalikaupunkeihin 

Jeren nykyisiä vahvuuksia kehittäjänä ovat Azure ja C#. Uuden oppimista on tapahtunut myös Loihteella, sillä viimeisimmässä projektissa Jere pääsi kertaamaan Python taitojaan. Projekti oli Tampereen kaupungin pilottihanke, jossa kehitettiin opiskelijoiden uratapahtumaan oma sovellus. Sovelluksen tehtävänä on selkeyttää urapolkujen valintaa ja helpottaa tapahtumassa verkostoitumista konkreettisten tehtävien avulla. Jere työskenteli projektissa Azure-asiantuntijana ja backend-kehittäjänä 
 
Oppimista tapahtuu paljon myös työn ulkopuolella. 
“Työn lisäksi teen vapaa-ajalla pelejä Unitylla ja Unreal Enginella sekä 3D-mallinnusta.  Tätä tietokonegrafiikan osaamista voi hyödyntää myös asiakasprojekteissa esimerkiksi virtuaalisten kaupunkien tai vaikkapa oppimisympäristöjen rakentamisessa”, Jere kertoo ja vinkkaa seuraavaksi aloitettavan projektin näitä elementtejä sisältävänkin.