Skip to content

Loihde suunnittelee listautumista Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle

Digitaalisen kehittämisen ja turvaratkaisujen asiantuntijayhtiö Loihde Oyj (”Loihde” tai ”Yhtiö”) on saanut päätökseen selvityksensä koskien mahdollisuuksia hakea Yhtiön osakkeet kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle (”First North”). Selvityksen lopputuloksena Loihde suunnittelee listautumista (”Listautuminen”) ja osakkeidensa (”Osakkeet”) hakemista kaupankäynnin kohteeksi First Northiin syksyn 2021 aikana.

Aiemmin nimellä Viria toimineella Loihteella on puhelinyhtiöhistoriastaan johtuen erittäin laaja, noin 26 000 osakkeenomistajan omistajakunta. Yhtiön johdon arvion mukaan Listautuminen loisi Osakkeelle kauppapaikan ja tukisi Yhtiön Osakkeen likviditeetin kasvattamista, minkä seurauksena Osakkeen hinnanmuodostus olisi tehokkaampaa. Listautuminen myös edesauttaisi Osakkeen käyttämistä maksuvälineenä mahdollisissa yritysostoissa ja lisäisi Yhtiön mahdollisuuksia henkilöstön sitouttamiseen osakepohjaisten kannustinjärjestelmien avulla. Lisäksi Listautuminen parantaisi Loihteen tunnettuutta työnantajana ja asiakkaille.

Suunniteltu Listautuminen toteutettaisiin teknisenä listautumisena eli sen yhteydessä ei suunnitella järjestettävän osakeantia tai -myyntiä.

Samu Konttinen, Loihteen toimitusjohtaja:

”Loihde on digitaalisen kehittämisen ja turvaratkaisujen palveluyhtiö. Rakennamme asiakkaillemme datalähtöisiä digitaalisia palveluja sekä turvaratkaisuja suojamaan tietoturva- ja muilta turvallisuusriskeiltä. Olemme tällä hetkellä yksi Suomen suurimmista kokonaisvaltaisen yritysturvallisuuden toimittajista.

Liiketoimintaamme tukee vahva murros, jossa digitaalinen maailma yhdistyy fyysiseen ja kietoutuu jokaiselle elämänalueelle. Tämä luo kysyntää Loihteen digikehityspalveluille sekä lisää tarvetta kyberturvalle ja pilvipalveluita hyödyntäville ratkaisuille. Ratkaisujemme avulla asiakkaamme voivat lisätä kilpailukykyään digitalisoituvassa maailmassa ja turvata liiketoimintansa jatkuvuuden. Suunniteltu listautuminen olisi luonnollinen seuraava askel Loihteelle ja tukisi yhtiön strategian ja kasvutavoitteiden toteuttamista.”

Timo Kotilainen, hallituksen puheenjohtaja:

”Loihde on ollut tulevaisuuden tekijä jo kolmella vuosisadalla, aina vuodesta 1882 saakka. Loihteella on noin 26 000 osakkeenomistajaa, joten yhtiö on omistajamäärällä mitattuna Suomen suurimpia listaamattomia yhtiöitä. Suunniteltu listautuminen loisi yhtiön osakkeenomistajille paikan käydä kauppaa Loihteen osakkeella, kasvattaisi osakkeen likviditeettiä ja edesauttaisi osakkeen käyttöä maksuvälineenä mahdollisissa yritysostoissa. Lisäksi se parantaisi yhtiön tunnettuutta potentiaalisten uusien asiakkaiden ja työntekijöiden keskuudessa.”

Loihde lyhyesti

Loihde on digipalveluiden ja turvaratkaisujen palveluyhtiö, joka rakentaa asiakkailleen digitaalisia ratkaisuja sekä suojelee heitä tietoturva- ja muilta turvallisuusriskeiltä. Yhtiö auttaa asiakkaitaan hyödyntämään dataa ja digitalisaatiota sekä turvaamaan asiakkaan liiketoiminnan jatkuvuuden.

Loihteen liiketoiminta koostuu kahdesta liiketoiminta-alueesta:

  • Digitaalisessa kehittämisessä Loihde tarjoaa asiakkailleen tiedolla johtamisen ja datan hyödyntämisen palveluita sekä digitaalisten palveluiden kehittämistä. Lisäksi liiketoiminta-alueella panostetaan voimakkaasti tekoälyratkaisujen kehittämiseen.
  • Turvaratkaisut kattavat sekä fyysisen turvallisuuden että kyberturvallisuuden palveluita. Yhtiön fyysisen turvallisuuden palvelut koostuvat pääasiassa lukituksen sekä kameravalvonnan ja muun turvateknologian palveluista. Yhtiön kyberturvallisuuspalvelut tarjoavat asiakkaille muun muassa verkko- ja päätelaitesuojausta, identiteetin- ja pääsynhallintaa, tietoturvakonsultointia ja turvallista IT-infrastruktuuria.

Liiketoimintojen väliset kyvykkyydet, kuten järjestelmäintegraatioihin liittyvä osaaminen ja turvajärjestelmien tuottaman datan hyödyntäminen, antavat mahdollisuuden tuottaa asiakkaalle kattavampia palvelukokonaisuuksia ja edistävät näin Yhtiön kilpailukykyä. Liiketoiminnoilla on lukuisia yhteisiä asiakkaita sekä potentiaalia ristiinmyyntiin.

Vuonna 2020 Loihde-konsernin liikevaihto oli 106,8 miljoonaa euroa (2019: 103,1 miljoonaa euroa) ja oikaistu käyttökate (EBITDA) 6,2 miljoonaa euroa (2019: 5,5 miljoonaa euroa). Yhtiön projektien ja konsultoinnin sopimusten arvo vastasi 31.12.2020 noin 75 prosenttia Yhtiön vuoden 2020 liikevaihdosta (31.12.2019: noin 75 prosenttia) ja jatkuvan laskutuksen sopimusten arvo noin 25 prosenttia (31.12.2019: noin 25 prosenttia).

Loihde-konsernin liikevaihto oli 30.6.2021 päättyneellä kuuden kuukauden jaksolla 52,0 miljoonaa euroa (30.6.2020: 52,2 miljoonaa euroa) ja oikaistu käyttökate (EBITDA) 1,1 miljoonaa euroa (30.6.2020: 2,4 miljoonaa euroa).

Loihteen strategia

Orgaaninen kasvu ja kannattavuuden parantaminen

Loihteen tavoitteena on kasvattaa liikevaihtoa ja parantaa kannattavuutta molemmilla liiketoiminta-alueillaan. Tavoitteiden saavuttamista tukee yhteiskunnan vahva digitalisaatiokehitys ja kyberturvamarkkinan voimakas kasvu sekä Yhtiön vahva markkina-asema fyysisen turvan markkinalla.

Loihde keskittyy digitaalisen kehittämisen ja turvamarkkinoiden kasvusegmentteihin

Digitaalisessa kehittämisessä Yhtiön strategiset painotukset ovat kasvavissa palvelualueissa, kuten datan hyödyntämisessä ja analytiikassa, palvelumuotoilussa, ohjelmistokehityksessä ja pilviteknologioihin liittyvissä kehityshankkeissa. Turvaliiketoiminnassa Yhtiö kehittää edelleen kyberturva- ja pilvitransformaatiopalveluita vastaamaan muuttuviin asiakastarpeisiin sekä uniikkia Yksi Turvallisuus® -kokonaisturvallisuuskonseptiaan, joka kattaa digitaalisen ja fyysisen turvan.

Synergiaetuja konserniyhteistyöllä

Yhtiö on tehnyt viime vuosina lukuisia yrityskauppoja, joilla on muodostettu nykyisen Loihteen ydin. Yhtiön pyrkimyksenä on kehittää ja yhtenäistää konsernin toimintaa, lisätä ristiinmyyntiä ja kehittää synergisiä kokonaisratkaisuja. Näkyvä osoitus yhtenäisemmän konsernin rakentamisesta on vuonna 2021 toteutettu brändiuudistus, jossa kaikki konserniyhtiöt siirtyivät yhteisen Loihde-brändin alle.

Kasvun vauhdittaminen valikoiduin yritysostoin

Loihde pyrkii jatkamaan fokusoituja yritysjärjestelyitä valitun kasvusuunnan tukemiseksi. Yhtiön vahva tase mahdollistaa strategiaa tukevat yritysostot.

Ihmiset tekevät Loihteen ja sen palvelut

Loihteen johto uskoo, että sen osaava ja sitoutunut henkilöstö mahdollistaa korkean asiakastyytyväisyyden. Yhtiö haluaa olla haluttu työpaikka, jossa ihmiset voivat hyvin, kehittyvät ammattilaisina ja kokevat tekevänsä merkityksellistä työtä joka päivä.

Loihteen keskeiset vahvuudet

Loihde uskoo, että erityisesti seuraavat tekijät ovat Yhtiön keskeisiä vahvuuksia ja tuovat Yhtiölle pitkän aikavälin kilpailuetua:

  • Loihde on yksi Suomen suurimmista kokonaisvaltaisen yritysturvallisuuden toimittajista
  • Loihde tarjoaa koko digitaalisen kehittämisen arvoketjun
  • Verkostomalli tuo hyötyjä ja tehokkuutta
  • Kaksi pääliiketoimintaa luo kasvumahdollisuuksia ja tuo vakautta suhdannevaihteluissa
  • Loihteella on sitoutunut ja osaava henkilöstö
  • Loihteella on monipuolinen ja laaja asiakaskunta
  • Loihteen vahva tase mahdollistaa strategiaa tukevia yritysostoja

Loihteen taloudelliset tavoitteet ja osinkopolitiikka

Loihteen hallitus on vahvistanut Yhtiön seuraavat taloudelliset tavoitteet strategiakaudelle 2021–2024:

Liikevaihto: Loihde-konserni tavoittelee keskimäärin yli 10 prosentin vuotuista liikevaihdon kasvua sisältäen mahdolliset yritysostot.

Kannattavuus: Kannattavuuden osalta tavoitteena on saavuttaa yli 10 prosentin oikaistu EBITDA-marginaali IFRS-standardin mukaan laskettuna. Yhtiö suunnittelee siirtyvänsä IFRS-standardin mukaiseen raportointiin strategiakauden aikana. IFRS-siirtymä nostaisi oikaistua EBITDA-marginaalia johdon arvion mukaan noin 3–4 prosenttiyksikköä FAS-standardin mukaisesti laskettua korkeammaksi.

Osinkopolitiikka: Loihteen tavoitteena on jakaa vuosittain osinkoja vähintään 30 prosenttia Loihde-konsernin tilikauden tuloksesta. Yhtiö arvioi vuosittain osingonmaksun edellytykset ottaen huomioon Yhtiön taloudellisen tilanteen, kasvu- ja kehitystavoitteiden saavuttamisen ja niihin tarvittavat panostukset sekä muut osingonjakoon olennaisesti vaikuttavat tekijät.

Neuvonantajat

Alexander Corporate Finance Oy toimii Loihteen taloudellisena neuvonantajana sekä First Northin sääntöjen mukaisena hyväksyttynä neuvonantajana (Certified Adviser). Loihteen oikeudellisena neuvonantajana toimii Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy ja viestinnällisenä neuvonantajana Hill+Knowlton Strategies.

 

Lehdistötilaisuus

Loihde pitää Teams-lehdistötilaisuuden tänään 7.9.2021 kello 10.30. Tilaisuudessa esiintyvät Loihteen toimitusjohtaja Samu Konttinen sekä Nasdaq Helsingin toimitusjohtaja Henrik Husman. Ilmoittautuminen lehdistötilaisuuteen: Nasdaq Helsinki, Maarit.Bystedt@nasdaq.com

 

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Samu Konttinen, samu.konttinen@loihde.com

Haastattelupyynnöt viestintäjohtaja Tiina Nieminen, puh. 044 4113480 tai tiina.nieminen@loihde.com

 

Loihde on digitaalisen kehittämisen ja turvaratkaisujen asiantuntijayritys. Autamme asiakkaitamme luomaan kasvua ja kilpailukykyä digitalisaation avulla sekä turvaamaan ihmiset, tiedon ja liiketoiminnan jatkuvuuden. Loihde koostuu kahdesta liiketoiminta-alueesta: turvaratkaisuista, jossa toimimme Loihde Trust-brändillä, ja digitaalisen kehittämisen liiketoiminnasta, jossa brändejämme ovat Loihde Advisory, Loihde Analytics ja Loihde Factor Oy. Henkilöstöä konsernissa on noin 710 ja sen liikevaihto vuonna 2020 oli 106,8 miljoonaa euroa.